Muuan pyhimys
Snorri, Norjan kuningassaagat (Kringla Heimsins) II osa,
Olavi Pyhä. Suomentanut J.A. Hollo, runot suomentanut Aale Tynni, johdannon
kirjoittanut Martti Haavio. WSOY 1960, 406 s.
Pyhä Olavi, kaikkien ritareiden
suojeluspyhimys ja pohjoismaiden ehkäpä kunnioitetuin pyhimys Pyhän Birgitan
ohella, tulee yhä tänäänkin Suomessa, pohjoismaissa ja Virossa vastaan harva se
päivä. Lontoossakin häntä muistetaan.
Pyhälle Olaville nimettyjä kirkkoja
on kymmenittäin ja Suomessakin puolentoista kymmentä. Sekä Olavinlinna että
Viipurin linna ovat tälle pyhimykselle omistettuja, samoin esimerkiksi Oleviste
kirik Tallinnassa ja St. Olafs House -niminen olut- ja tapahtumarakennus
Savonlinnassa, vain muutamia mainitakseni.
Luin tämän kirjan joskus
1960-luvulla ja halusin taas vilkaista, millainen oli tuo pohjoismainen
sankari, joka taisteli kristinuskon puolesta viikinkejä vastaan -kuten Heimskringlassa
mainitaan- ja sai kuolemansa jälkeen osakseen niin tavatonta kunnioitusta.
Tavoiltaan ja arvomaailmaltaan
Olavi oli itsekin aito viikinki. Hänen mainitaan olleen keskikokoinen, erittäin
hyväsilmäinen, hyvä ampuja ja uimari ja erinomainen keihäänheittäjä, kätevä ja
osaava kaikissa käsitöissä.
Olavin kerrotaan myös olleen
hyveellinen: hän oli tavoiltaan siveä, harkitseva, vähäpuheinen ja antelias
mies. Kuitenkaan hän ei ollut vailla paheita: hän himoitsi omaisuutta.
Olavia voi verrata Venäjän Vladimir
Pyhään eli Vladimir Suureen, jonka patsas on tässä takavuosina pystytetty
Moskovaan, kohti keskiaikaa kun sielläkin ollaan palaamassa.
Vladimirin synti oli irstaus, sladostrastije
eli oikeastaan makeanhimo. Hänellä oli satoja vaimoja ja jalkavaimoja, mutta
siitä huolimatta hän teki syrjähyppyjä ja raiskasi neitsyitä.
Nämä kaksi niin ylistettyä ja
palvottua miestä olivat siis ihmisiä hekin inhimillisine paheineen, pyhiksi
heidät teki se, että he hankkivat itselleen ja alamaisilleen ikuisen autuuden
ainakin mahdollisuutena taistelemalla kristinuskon puolesta.
Sitä paitsi Olavin kuoleman jälkeen
tapahtui monenlaisia ihmeitä. Kuten pyhimyksille oli normaalia, hänenkään
ruumiinsa ei mädäntynyt. Myös sen kynnet ja hiukset kasvoivat kuoleman jälkeen,
mikä muuten onkin ihan normaalia, vaikka sitä suuresti ihmeteltiin.
Olavin pyhyyttä epäili etenkin
hänen tanskalaiseksi seuraajakseen määrätyn Svenin äiti Alviva, mutta pyhyys
todistettiin heittämällä Olavin hiuksia tuleen, jossa ne eivät palaneet. Alviva
yritti vielä jankata vastaan, mutta hänet vaiennettiin ankarilla sanoilla.
Pyhimykseksi julistaminen kävi erikoislaatuisesti:
Piispan päätöksestä, kuninkaan suostumuksesta ja kaiken kansan tahdosta kuningas
Olavi julistettiin pyhimykseksi. Asia vaati kyllä arvatenkin vielä paavin siunauksen,
mutta näin yksinkertaisesti se lähti alkuun. Muutama sata miestä lienee
paikalla ollut ja pyhimyspuolueen aseet olivat pelottavat.
Olavin haudalla tapahtui heti
monenlaisia ihmeitä: hietikosta, jolla Olavi oli maannut, puhkesi esiin kaunis
lähde ja ihmiset saivat sen vedestä avun kipuihinsa:
Pyhän kuninkaan jalkoihin
kansan joukko
polvilleen painuu
mykkä ja sokea anoen saapuu
ruhtinaan turviin
ja terveenä poistuu
…
Ano Olavilta
että sinulle hän antaa
maassansa mahdin
hän on Jumalan mies
Hänen anoessaan
Jumala antaa
hyvän sadon ja rauhan
sen kaikki saamme.
Olavin elämä Snorrin kuvaamana oli
täynnä verenvuodatusta ja taistelua. Kristinuskon puolesta hän toimi
rankaisemalla niitä, jotka olivat varmuuden vuoksi uhranneet vielä aasa-jumalille
hyvän sadon toivossa, vaikka olivatkin jo kastettuja.
Tällaisia kuningas rankaisi tappamalla ja silpomalla
heitä ja ajamalla maanpakoon. Kilpailijat tämä nousukas tietenkin raivasi
tieltään häikäilemättä, minkä voisi ajatella olleen syntiä. Sama koskee
vaikkapa työstöretkiä Suomeen ja muuallekin. Ei ole mainintaa siitä, että asia olisi liittynyt
kristinuskon edistämiseen.
Olavin maailma muistutti suuresti
sitä, minkä tapaamme Frans Bengtssonin romaanissa Orm Punainen. Pidäkkeetön
väkivalta oli olennainen osa kaikkea elämää ja se oli myös ainoa tapa
kunnostautua ja hankkia mainetta.
Olavikaan ei aluksi hallinnut mitään,
vaikka monien muiden tavoin käytti itsestään kuninkaan titteliä sukunsa vuoksi.
Vasta vuodatettuaan kylliksi verta ja saatuaan heimot tunnustamaan yliherruutensa,
hän saattoi nimittää itseään Norjan kuninkaaksi.
Olavin retket ulottuivat koko
Itämeren piiriin ja kauemmaskin, Englantiin, Norjan rannikkoa pohjoiseen,
Haalogalandiin ja myös itään.
Suomessa hän kävi ryöstämässä ja hävittämässä
seutuja, mutta paluumatkalla joutui väijytykseen ja menetti paljon miehiä.
Kaiken kukkuraksi suomalaiset nostattivat myrskyn haitatakseen hänen menoaan.
Kuninkaan hyvä onni oli silloin, kuten monesti, tehoisampi kuin suomalaisten
noituus, toteaa Snorri.
Taistelu tapahtui Herdalarissa (Inkoon
Hirdal?):
Herdalarin tiellä
oli kolmas tuma taisto
siellä soti sankari
suomalaisten kanssa.
Itärannalta vyöryivät
veteen merisukset,
tyrskyreunaa seuraten
Balegaardin rannan.
Taistelun on arveltu tapahtuneen
vuonna 1008.
Suomalaiset olivat siis pelottava vastustaja,
joka tuotti hyökkääjälle suuria tappioita ja taistelun jälkeen vielä seurasi
sen laivoja rantoja pitkin odottamassa, milloin pääsisi taas iskemään Olavin
joukon kimppuun.
Mitä ajan yhteiskuntaan tulee,
Snorri antaa siitä kiinnostavia tietoja. Kansan asema oli periaatteessa hyvin
vahva ja myös naisen asema yhteisössä tärkeä. Kuitenkin pikkukuninkaat ja
suuremmatkin, jotka olivat koonneet ympärilleen pelottavan hirdin,
määräsivät käytännössä, mitä kuului ja kuka käski.
Epäilemättä kuninkaiden oli kuitenkin viisasta
ottaa huomioon myös kansan tahtotila. Kristinusko oli selvästikin mahtava ase
taitavan miehen käsissä ja taitava oli myös Olavi kaikessa
häikäilemättömyydessään ja julmuudessaan.
Huvittavalta tuntuu ajatella, mitä woke-historia
tulee saamaan aikaan tulkitessaan Olavin ja hänen aikalaistensa elämää.
Siinähän ei oikeastaan mikään ole kohdallaan eli vastaa uusimpia
edistyksellisyyden vaatimuksia. Mitäs sen kanssa tehtäisiin?
Ainakin Olavia on kunnioitettu
nykyään järjesämällä hänen nimeään kantava pyhiinvaellusreitti: Pyhän Olavin mannerreitti
(pyhanolavinmannerreitti.fi). Tämä ohella on olemasa myös Pyhän Olavin
merireitti: Pyhän
Olavin merireitti - Pyhiinvaellus Suomi .